Suomen Kosmetologien Yhdistyksellä on kaksi rahastoa – Margit Grönroosin rahasto sekä Orel-Orajärvi-SKL -rahasto. Joka kevät henkilöjäsenet voivat hakea apurahaa esimerkiksi ammatilliseen tutkimustyöhön, syventäviin ammattiopintoihin tai koulutustoiminnan kehittämiseen.
Apurahan hakeminen
Apurahahakemukseen tarvitaan kattava selvitys apurahan käyttötarkoituksesta perusteluineen ja toteutussuunnitelmineen (työ- ja rahoitussuunnitelma sekä aikataulu). Hakemukseen liitetään myös apurahan hakijan ansioluettelo tai koulutustiedot. Liitteeksi voi myös laittaa mm. kirjallisia lausuntoja ja suosituksia, joista ilmenee suosituksien antajien yhteystiedot.
Apurahan myöntäminen
Hallitus tekee päätöksen apurahan myöntämisestä ja siitä ilmoitetaan hakijalle sähköpostitse. Apurahansaajan on annettava kuusi (6) kuukautta apurahan käytön jälkeen hallitukselle vapaamuotoinen kirjallinen selvitys apurahan käytöstä. Apurahansaaja on velvollinen tuomaan tiedon/taidon SKY:n jäsenistön hyödyksi esim. esitelmöimällä aiheesta Kosmetologipäivillä, kirjoittamalla aiheesta SKY-kosmetologi-jäsenlehteen tai muulla tavalla. Apuraha, jota ei ole käytetty tarkoitukseensa vuoden aikana sen myöntämisestä, tulee maksaa takaisin rahastolle. Apurahansaajan on ilmoitettava SKY:n toimistoon yhteystietojensa muutokset.
Apurahoja haetaan aina vuoden alkupuolella -hakemukset tulee toimittaa toimistolle 31.3.2020 mennessä. Hakulomakkeen voi tulostaa jäsensivuilta. Lomakkeen voi lähettää joko skannattuna johanna.kuusamo@skykosmetologi.fi tai postitse Suomen Kosmetologien Yhdistys, Kellosilta 2 B LT 66 00520 Helsinki.
Kotimaisten supermarjojen voimaa hyödyntävä Ekopharma ja patentoitu suomalaisinnovaatio BTB13 ovat hoitaneet herkkiä ihojamme jo kymmenen vuoden ajan. Tuore yrityskauppa varmistaa tuotekehityksen jatkuvuuden ja raottaa ovea myös maailmalle.
Kauneuden ja hyvinvoinnin ammattilaiset ovat laatineet kauneudenhoitopalveluille oman standardin, joka painottaa asiakkaiden turvallisuutta ja tyytyväisyyttä. Standardin avulla on mahdollista saada samantasoisia kauneushoitoja ympäri Eurooppaa.
SKY:n myöntämän apurahan hakeminen

Related Posts
Ilmoitus: Täyden kympin tehotuotteet
Kotimaisten supermarjojen voimaa hyödyntävä Ekopharma ja patentoitu suomalaisinnovaatio BTB13 ovat hoitaneet herkkiä ihojamme jo kymmenen vuoden ajan. Tuore yrityskauppa varmistaa tuotekehityksen jatkuvuuden ja raottaa ovea myös maailmalle.
Rekrytointi-ilmoitus
Etsimme SKY:n toimistolle tapahtumakoordinaattoria – voisitko se olla sinä? Klikkaa ja lue lisää avoimesta paikasta.
Kauneudenhoitolalan standardi