Kosmetologiopintojen jälkeen tulevaisuuden suunnitelmani olivat selkeät: halusin muuttaa pääkaupunkiseudulle ja hakea jatko-opiskelemaan estenomiksi tai työllistyä pääkaupunkiseudulla.
Opinnot eivät napanneet, mutta työpaikka löytyi Vantaalta. Muutto täysin uuteen paikkaan tuntui super-jännältä enkä malttanut odottaa, mitä kaikkea kivaa uudet ympyrät toisivatkaan tullessaan.
Ehdottomasti parasta antia uusissa kotikulmissani ja koko kosmetiikka-alassa on ollut upeat ja antoisat koulutukset sekä Suomen Kosmetologien Yhdistyksen järjestämä toiminta. Ennen muuttoa olin osallistunut vain SKY- seminaaripäivään ja vuosikokoukseen, joten yhdistyksen toiminta oli minulle melko vierasta. SKY-nuoriin ja heidän facebook-ryhmäänsä liityin välittömästi siitä kuullessani. Jaostoon oli helppo liittyä ja vastaanotto ryhmään oli lämmin ja ihana.
SKY-nuorien toiminnasta ja liittymisestä voi kysyä suoraan jaoston vetäjältä Maijalta, salminen.maija@icloud.com. Lisätietoa löytyy myös täältä.
Olen edelleen fiiliksissä siitä, miten mahtava meidän porukka on! SKY-nuorista saan tärkeää vertaistukea ja verkostoitumismahdollisuuksia. Tapaamisissa pääsen vaikuttamaan nuorisojaoston tulevaan toimintaan ja luomaan ystävyyssuhteita.
Mieleenpainuvimmat tapahtumat tähän mennessä ovat olleet kesän epävirallinen spin-off tapaaminen Allas Sea Poolilla, estenomiopintoihin tutustuminen Vantaalla Laureassa sekä jaoston omat pikkujoulut, jossa ohjelmassa oli mm. erittäin ajankohtainen ja haluttu some-koulutus. Lisäksi marraskuun Kosmetologipäivät ja lokakuun I Love Me-messujen ammattilaistapahtuma jäivät erityisesti mieleeni viime vuodesta.
SKY-nuorten tiimi on ihan huikea enkä millään malttaisi odottaa, mitä vuosi 2020 tuo tullessaan!
-Sanni Miettinen, SKY-kosmetologi
Kaikki blogiartikkelit luettavissa SKY-jäsenille omilla jäsensivuilla 💛
Kesän korvilla teimme SKY:llä päätöksen siirtää Kosmetologipäivät 2020 järjestettäväksi verkkotapahtumana. Edessä oli lyhyt ja intensiivinen pikapyrähdys verkkotapahtuman ideasta toteutukseen. Matka oli täynnä heittäytymistä, rohkeutta ja haasteiden voittamista.
Olemme yhdessä Suomen Hiusyrittäjät ry:n ja Suomen Maskeeraajat ry:n kanssa käynnistäneet yhteisen adressin, jossa vaadimme hius- ja kauneudenhoitoalan arvonlisäverokannan laskemista 25,5 prosentista 14 prosenttiin.
Suomen Kosmetologien Yhdistyksen puheenjohtaja Anne Parkkinen ja Suomen Yrittäjänaisten puheenjohtaja Tiina Koski vetoavat kuntiin, että yksinyrittäjille tarkoitetun rahoituksen haku ja hakemusten käsittely saataisiin tehtyä mahdollisimman nopealla aikataululla.
Yhden hengen toiminimiyrittäjiä on tuettava vahvasti myös koronakriisin akuutin vaiheen jälkeen, eivätkä he saa jäädä jalkoihin yritysmuodon tai yrityksen koon takia.
Terveiset SKY-nuorilta!
Kosmetologiopintojen jälkeen tulevaisuuden suunnitelmani olivat selkeät: halusin muuttaa pääkaupunkiseudulle ja hakea jatko-opiskelemaan estenomiksi tai työllistyä pääkaupunkiseudulla.
Opinnot eivät napanneet, mutta työpaikka löytyi Vantaalta. Muutto täysin uuteen paikkaan tuntui super-jännältä enkä malttanut odottaa, mitä kaikkea kivaa uudet ympyrät toisivatkaan tullessaan.
Ehdottomasti parasta antia uusissa kotikulmissani ja koko kosmetiikka-alassa on ollut upeat ja antoisat koulutukset sekä Suomen Kosmetologien Yhdistyksen järjestämä toiminta. Ennen muuttoa olin osallistunut vain SKY- seminaaripäivään ja vuosikokoukseen, joten yhdistyksen toiminta oli minulle melko vierasta. SKY-nuoriin ja heidän facebook-ryhmäänsä liityin välittömästi siitä kuullessani. Jaostoon oli helppo liittyä ja vastaanotto ryhmään oli lämmin ja ihana.
SKY-nuorien toiminnasta ja liittymisestä voi kysyä suoraan jaoston vetäjältä Maijalta, salminen.maija@icloud.com. Lisätietoa löytyy myös täältä.
Olen edelleen fiiliksissä siitä, miten mahtava meidän porukka on!
SKY-nuorista saan tärkeää vertaistukea ja verkostoitumismahdollisuuksia. Tapaamisissa pääsen vaikuttamaan nuorisojaoston tulevaan toimintaan ja luomaan ystävyyssuhteita.
Mieleenpainuvimmat tapahtumat tähän mennessä ovat olleet kesän epävirallinen spin-off tapaaminen Allas Sea Poolilla, estenomiopintoihin tutustuminen Vantaalla Laureassa sekä jaoston omat pikkujoulut, jossa ohjelmassa oli mm. erittäin ajankohtainen ja haluttu some-koulutus. Lisäksi marraskuun Kosmetologipäivät ja lokakuun I Love Me-messujen ammattilaistapahtuma jäivät erityisesti mieleeni viime vuodesta.
SKY-nuorten tiimi on ihan huikea enkä millään malttaisi odottaa, mitä vuosi 2020 tuo tullessaan!
-Sanni Miettinen, SKY-kosmetologi
Kaikki blogiartikkelit luettavissa SKY-jäsenille omilla jäsensivuilla 💛
Related Posts
Kosmetologipäivät 2020 verkkotapahtuma oli menestys!
Kesän korvilla teimme SKY:llä päätöksen siirtää Kosmetologipäivät 2020 järjestettäväksi verkkotapahtumana. Edessä oli lyhyt ja intensiivinen pikapyrähdys verkkotapahtuman ideasta toteutukseen. Matka oli täynnä heittäytymistä, rohkeutta ja haasteiden voittamista.
Tiedote jäsenille – ALV-muutoksen tukemiseksi käynnistetty adressi
21.3.2025
Helsinki
Olemme yhdessä Suomen Hiusyrittäjät ry:n ja Suomen Maskeeraajat ry:n kanssa käynnistäneet yhteisen adressin, jossa vaadimme hius- ja kauneudenhoitoalan arvonlisäverokannan laskemista 25,5 prosentista 14 prosenttiin.
Vetoomus toiminimiyrittäjien auttamiseksi koronakriisissä