17.7.2023 perustettiin uusi, eurooppalaisten kosmetologiyhdistysten yhdistys, EE United (ent. CEPEC).
Yhdistyksen kotipaikka muuttui Ranskasta Belgiaan, Brysseliin. CEPEC:n jäsenmaat siirtyivät samalla EE Unitedin jäseniksi, kuten myös SKY.
EE Unitedin tavoitteena on entistä voimakkaammin vahvistaa kosmetologien asemaa Euroopassa ja ottaa osaa vahvemmin poliittiseen keskusteluun kauneudenhoitoalan näkökulmasta. Keskustelun keskiössä ovat lainsäädännölliset muutokset, vihreä siirtymä sekä kosmetologin koulutus ja oikeudet, ja kuinka nämä vastaavat tehtäviä hoitoja. Haasteena on sairaanhoitajan ammattitutkinnolla perustettavat hoitolat, joissa sairaanhoitajat pystyvät tekemään laillisesti kosmetologisia hoitoja, kun taas kosmetologien toimintamahdollisuuksia kiristetään.
EE Unitedin ensimmäinen kokous tulee olemaan Roomassa lokakuussa, jonne myös SKY:n puheenjohtaja VIlle Äikäs osallistuu.
VTT:n koordinoimassa InnCoCells-hankkeessa kehitetään korkealaatuisia kosmetiikkatuotteiden ainesosia kasveista ja kasvisoluista. InnCoCells on EU:n rahoittama nelivuotinen yhteistutkimushanke, jonka tavoitteena on mullistaa tapa, jolla kasveista ja kasvisoluista löydetään, kehitetään ja valmistetaan innovatiivisia ja korkealuokkaisia kosmetiikkatuotteita.
CEPEC on nyt EE United

Lisätietoja:
SKY:n puheenjohtaja Ville Äikäs / ville.aikas@skykosmetologi.fi / 050 3292820
EE United puheenjohtaja Anne Parkkinen / parkkinenannemaria@gmail.com / 050 574 8808
Related Posts
Helsinki 26.3.2021: vetoomus valtioneuvostolle kauneudenhoitoalan yrittäjien tukemiseksi ehdotettujen liikkumisrajoituten takia
Hallituksen suunnittelemat liikkumisrajoitukset iskevät kovaa kauneudenhoitoalan yksinyrittäjiin, joiden työ perustuu asiakaspalvelutyöhön.
Kosmetologipäivät 2020 -tapahtumasivu on auki!
Vieraile sivuilla kosmetologipäivät.fi –> tutustu tapahtumasivuston koko ajan päivittyvään sisältöön –> virittäydy pikkuhiljaa messutunnelmaan!
InnCoCells-hanke tutuksi
Kirjoittaja: Susanna Korpinen-Back